LEON 3 V

Kello on paljon perjantai-iltana, istun isossa harmaassa nojatuolissa ja kuuntelen tiskikoneen hurinaa. Parin metrin päässä nojatuolista tuhisee Leon – minun sängyssäni, tietysti. Annoin hänen tuoda oman pienen peittonsa ja tyynynsä mamman sänkyyn (”mä täälä köllin!”). Ennen kuin itse menen nukkumaan, kääräisen koko paketin tyynyineen ja nukkuvine lapsineen kainalooni ja kannan omaan huoneeseensa.

Pieni poika, kohta kolme vuotta.

Kolme vuotta sitten tähän aikaan kärvistelin tuskissani kotona. Synnytyskivut yltyivät, olimme jo käyneet kerran sairaalassa mutta kävi klassisesti: supistukset loppuivat heti kun pääsin käyrille ja meidät passitettiin kotiin. Sain mukaani jonkun kipulääketabletin, mutta se ei auttanut pätkän vertaa. Kolme vuotta sitten tähän kellonaikaan taisinkin olla suihkussa. Lämmin vesi auttoi paljon enemmän kuin mikään kipulääke, ainoa harmitukseni oli että vettä ei mitenkään saanut valumaan sekä selkä- että vatsapuolelle samaan aikaan, kun molempia kivisti. Note to self: jos vielä joskus elämässäni synnytät, pyydä päästä vesialtaaseen.

Aamuyöstä lähdimme takaisin sairaalaan, ja sillä kerralla saimme jäädä. Vietin synnytyssalissa 18 tuntia – suurin osa siitä oli kyllä pelkkää peukaloidenpyörittelyä. Homma eteni h-i-t-a-a-s-t-i. Mukanani ollut kätilöopiskelija sai minusta oivan koekaniinin kaikenlaisiin kokeiluihin: keinuin keinutuolissa akupunktioneulat päässä, pompin jumppapallolla, lököilin sängyssä kuumavesipullon kanssa, hengitin ilokaasua, kävin suihkussa (taas)… aikahan siinä meinasi käydä pitkäksi! Roikuin Facebookissa, soitin äidille, yritin torkahtaa mutten osannut. Leonin isä söi meidän molempien kolmioleivät. Ei sentään punninnut itseään sairaalan vaa’alla, niinkuin oma isäni oli kuulemma synnytyssalissa tehnyt kun minua saatetiin maailmaan. Äitini muistaa vieläkin huvittuneena, miten loukkaantunut hän siitä silloin oli. Eikö tässä nyt ole vähän tärkeämpää tekemistä kuin painontarkkailu?!

Lopulta hän sitten syntyi, vähän ennen iltayhdeksää. Pieni ryttyinen olento, ja ihan meidän oma! Sopivan painoinen, sopivan mittainen, kaikin puolin mainio. Synnytyshuoneessa oli hiljaista ja hämärää ja rauhallista, ihan eri tunnelma kuin telkkarisarjojen synnytyksissä joissa on aina kamala kiire ja hätä. (Note to self: epiduraali on taivaan lahja synnyttäville äideille: ei kipua, ei tarvetta kiroilla eikä karjua. Itse asiassa meinasin ponnistaessa pikemminkin saada kamalan hihityskohtauksen, kun kätilö murjaisi hyvän vitsin.)

Siitä se sitten alkoi, vanhemmuus. Leonin äitinä on ollut hienoa olla ainakin nämä ensimmäiset kolme vuotta, eikä minulla ole mitään syytä epäillä etteikö meininki jatkuisi ihan yhtä hienona. Minä olen kehittynyt herkästä ja hermostuneesta pikkuvauvan äidistä vähän itsevarmemmaksi ja rennommaksi. Leon on kasvanut siitä pienestä ryttyisestä olennosta vekkuliksi pojaksi, joka osaa jo kysyä miksi hän ei saa katsoa juuri nyt Muumeja ja pyytää aamupalaksi ”elumia ja viinilypää” eli melonia ja viinirypäleitä. Hän on kova suukottelemaan ja halimaan. Salama McQueen on hänen idolinsa, kuten myös Muumipappa. Oikean elämän papat ovat myös hänen tärkeitä esikuviaan: pappa, mofa ja fafa. Hän tykkää leikkiä pikkuautoilla, lelueläimillä, Barbeilla ja Duploilla sekä riehua pihoilla ja puistoissa.

Nyt kello on yli puolenyön, on 27.08.2016. Minä olen ensimmäistä kertaa elämässäni kolmevuotiaan pojan äiti. Onnea Leon-kulta! <3

KUVIA SYNTTÄRIJUHLISTA

Huh hei, nyt on synttärijuhlat vietetty! Aikamoinen rutistus tuo olikin – juhlia edeltävänä yönä istuin vielä puoli kahdelta olohuoneen lattialla paketoimassa viimeisiä lahjoja, ja nämä pari viimeistä päivää ovat menneet yksinomaan töissä ja toipuessa. :D Vaikka vieraita ei ollutkaan kymmentä enempää, kyllä tarjoiluihin, koristeluun, lahjoihin ja muihin valmistelupuuhiin saa uppoamaan paljon aikaa ja vaivaa. Minun lapsellenihan ei kelpaa kuin kaikkein paras… Ööh, tai sitten kelpaa. Leon itsehän ei ole vaatinut yhtikäs mitään ja olisi ollut täydellisen onnellinen minkälaisista bileistä tahansa, mutta kun mamman pitää nyt aina välillä vähän suorittaa. Tällaista puoli kahden paketointirumbaa se sitten on.

Sen enempää en nyt näistä juhlista turise, ne olivat kaavaltaan ihan tavalliset. Kaikki läheisimmät paikalla, tarjoilut ne vegaaniset noista aiemmin kerroin, syötiin ja juteltiin ja Leon sai kasapäin ihania lahjoja. Lahjoista kirjoitan kyllä lisää myöhemmin, mutta nyt ajattelin pyhittää loput postauksesta kuville, joista välittyy varmaan parhaiten juhlien tunnelma.

 

Kaikki postauksen kuvat ovat Leif Pietilän ottamia (fotograf.fi). Huomasimme juhlien jälkeen että kävi hirveä kämmi: kukaan ei ottanut ruuista kunnon kuvaa! Ei isäni, joka on valokuvaaja, ei äitini joka on superinnokas somettaja ja postaa Facebookiin kuvia jatkuvalla syötöllä, enkä minä, bloggaaja ja kyseisten ruokien valmistaja. Ainoastaan kakut oli ikuistettu. Onneksi edes ne!

MUUMIREISSU 2016

Kuva: Ann-Christine / Luonnonkaunis

Minulla on tänä kesänä ollut tosi paljon (vähän liikaakin) töitä, enkä oikein ole ehtinyt sen takia lomailla paljoakaan. Mökillä on muutamat rapu- ja terassijuhlat vietetty – sekä yhdet ihanat häät – mutta siihen se vapaa-ajanvietto sitten on jäänytkin. Olin haaveillut jo kesän alussa Naantalin ja Muumimaailman reissusta, mutta meinasin jo luopua ajatuksesta kun kesä alkoi lähetä loppuaan eikä vapaita viikonloppuja kalenterissa juuri näkynyt. Lopulta kuitenkin päättäväisyys voitti (kyllä nyt yksi himskatin muumireissu tähän kesään pitää saada mahtumaan!) ja muutaman vuoronvaihdon seurauksena sain junailtua itselleni kokonaisen kolmen päivän vapaan. Varattiin hotellit, sovittiin treffit Luonnonkaunis-blogin Ann-Christinen ja pikku-E:n kanssa ja sitten vaan odoteltiin innolla tulevaa lomaa.

Varasin Leonille ja minulle huoneen Naantali Spa-hotellista kahdeksi yöksi, ja onnistuimme vieläpä saamaan hiljattain remontoidun Muumi-teemahuoneen. Siellä kaikki on muumiaiheista: lakanat, astiat, jopa valaisimet ovat niitä pikku Myyn nutturan muotoisia designlamppuja! Olihan se *hiukan* (krhm) kalliimpi kuin normihuone, mutta kerrankos sitä. Ajattelin Leonin ilmettä kun hän näkee huoneen, ja yhtäkkiä valinta ei tuntunutkaan enää yhtään vaikealta.

Lähdimme ajelemaan Naantalia kohti perjantai-iltapäivänä, ja pari tuntia myöhemmin saavuimme hotellille. Huone oli juuri niin hieno kuin kuvissakin, ja Leonin ilme – se oli tosiaan näkemisen arvoinen. Seinällä oli iso muumijuliste, ja naulakossa roikkui jättimäinen silinterihattu! Olikohan se unohtunut sinne Muumipapalta, vai oliko hattu peräti Taikurin?

Leon ei aiemmin ollut paljoa Muumeja katsonut, mutta tunsi kyllä hahmot nimeltä ja oli hyvin innoissaan kaikesta muumisälästä ympärillään. Olin ottanut läppärin mukaan niin että pystyisimme katsomaan Youtubesta Muumeja hotellihuoneessakin, ja se oli tosi kova juttu. Kuvittelepa katsovasi ensimmäistä kertaa sitä taikahattu-jaksoa, kun sinulla on se sama hattu siinä lattialla vieressäsi! Onneksi kumpikaan meistä ei muuttunut kummalliseksi örkiksi niinkuin Muumipeikko – ja vaikka olisikin, niin ei hätää. Äitihän tunnistaa aina lapsensa, ja halaus muuttaa örkkilapsen takaisin omaksi itsekseen. <3

Perjantai-iltana olimme sen verran väsyneitä ettemme lähteneet hotellin alakerran pizzaravintolaa kauemmas. Samalla retkellä löysimme myös pohjakerroksesta leikkihuoneen. En tiedä onko leikkihuone ihan uusi, koska en muista sitä ollenkaan edellisiltä kerroilta kun olemme käyneet siellä (mm. helmikuussa 2013 ja tammikuussa 2014, tässä se viimekertainen). Voi tietysti myös olla, etten ole vauvahösötyksissäni silloin vielä huomannut. Mutta hieno se oli, voi pojat! Oli polkuautoja, pomppulinnaa, kiipeilytelineitä ja isommille lapsille sählykenttä, piirustusvälineitä ja liukumäkiä ja vaikka mitä. Itse olin matkan jälkeen ihan rättiväsynyt, mutta Leon jaksoi kyllä riehua leikkihuoneessa melkein tunnin vielä illallisen jälkeen. Tämä oli ehdottomasti hitti!

Lauantaina lähdimme tukevan aamiaisen jälkeen ajamaan Muumimaailmaa kohti, jonne olimme sopineet treffit Ann-Christinen ja pikku E:n kanssa. Naantalista oli tosi vaikea löytää parkkipaikkaa, ja jouduimme ajamaan useamman kerran korttelin ympäri ennen kuin vapaa paikka löytyi. Sitten saatiinkin vielä taistella parkkimittarin kanssa… Miten ne kaikki voivat olla niin erilaisia – ja monimutkaisia?

Muumimaailma oli täysi hitti. Ehkä vähän liiankin jännä! Leon ei ole tainnut koskaan ennen käydä missään vastaavassa teema- tai huvipuistossa, niin se ihmisvilinä ja värikkyys ja meluisuus veti pojan ihan ylikierroksille. Eihän sitä oikein maltettu keskittyä mihinkään kunnolla kun nähtävää oli niin paljon… E-neiti oli jo kokeneempi muumikävijä, ja pystyi ottamaan vähän iisimmin.

Muumihahmot kiinnostivat Leonia kovasti, mutta kun menimme niiden lähdelle häntä alkoi aina vähän ujostuttaa. Haleja ei siis muumiperheelle Leonilta irronnut, mutta hän suostui kyllä vilkuttamaan Muumipapalle mamman sylistä käsin. Pikku Myyn kanssa Leon jo melkein intoutui juttelemaan, vaikka high-fivea ei herunutkaan. Ehkä ne hahmot joilla ei ole naamiota tuntuivat helpommilta lähestyä?

Kiertelimme Muumimaailmaa muutaman tunnin, ja oli kiva nähdä miten paljon se on uudistunut. Olen itse käynyt Muumimaailmassa viimeksi noin 20 vuotta sitten enkä muista siitä enää paljoakaan, mutta Ann-Christinen mukaan sinne on tullut paljon uutta ihan parin viime kesänkin aikana. :) Hemulin taloa oli laajennettu, ja Nuuskamuikkusen lepäilyalue riippumattoineen oli tosi kiva idea päikkäreiden tarpeessa oleville lapsille tai vaikka imetyshetkeä varten. Leonin mielestä siisteintä taisi kuitenkin olla paloasema ja Muumipeikon talon huikea liukumäki.

Jossain vaiheessa alkoi sitten käydä niinkuin pienille lapsille välillä käy kun on paljon menoa ja melskettä. Innostus oli niin kova että se sai jo melkein hysteerisiä piirteitä: poika spurttaili ympäriinsä kuin päätön kana ja meinasi lähteä omille teilleen, ja siinä vaiheessa kun hän puraisi minua kipeästi sormesta (aika pikkumyymäinen veto) totesin, että meidän taitaa olla parasta lähteä. Söimme vielä porukalla kasvishampparit ja katsoimme yhden musiikkiesityksen, ja sitten oli aika sanoa Muumimaailmalle heihei. Ann-Christine ja E jäivät vielä hetkeksi muumeilemaan, me suuntasimme takaisin hotellille. Voin sanoa, että kyllä pikkuherralle uni maistui sen seikkailun jälkeen!

Hotellipakettiimme olisi oikeastaan kuulunut muumirannekkeet kahdelle päivälle, mutta meille sai tällä kertaa yksi vierailu riittää. Sunnuntaina söimme taas herkullisen hotelliaamupalan, ja sitten olikin jo aika pakata kamppeet ja lähteä kotiin. Hei hei muumihuone, hei hei taikurin hattu!

Äitini oli ennen matkaamme kaivanut jostain esiin vanhan Niiskuneiti-pehmoleluni ja antoi sen Leonille muumimatkalle lähtiessämme. Se oli fiksusti tehty: pieni muumipehmo toimi hyvänä pohjustuksena ”oikeiden” muumien tapaamiselle, se oli ihana unikaveri hotellihuoneessa ja kotiin lähtiessä siitä tuli eräänlainen matkamuisto yhteisestä viikonlopustamme. Eikä tarvinnut ostaa mitään uutta krääsää kotiin! Joskus 20 vuotta vanha, vähän kulunut ja kovin rakastettu lelu voi olla ihan yhtä hyvä kuin uusi.

Loppuun ajattelin vielä listata matkamme hyvät ja huonot puolet.

JES: Muumi Story-huone oli upea, ja teema oli hienosti toteutettu pienimpiä yksityiskohtia myöten. Kaapissakin oli minikokoisia kylpytakkeja lapsivieraita varten, ja suihkukaapissa värikkäät jakkarat pienille peseytyjille.

JES: Leikkihuone! Tämä ylitti ihan kaikki odotukset, se oli todella iso ja hienosti varusteltu. Leikkipaikka on ilmainen kaikille hotellivieraille, ja päiväsaikaan siellä on myös yksi hoitaja paikalla leikittämässä lapsia. 

JES: Naantali on ihana paikka, ja sinne ajaa Helsingistä parissa tunnissa. Ja jos idyllisestä Naantalista ei tunnu löytyvän tarpeeksi tekemistä, Turku on onneksi ihan vieressä.

ÄÄH: Pysäköinti. Muumimaailman lähellä on tosi naftisti parkkipaikkoja kesälauantaiden vierailijamäärään nähden, joten varaudu kiertämään lähikadut pariin kertaan. Pysäköinti on maksullista, kuten myös hotellilla: varaa siis budjettiin 10 €/vrk parkkimaksuja varten, jos tulet omalla autolla.

ÄÄH: Kasvisruokaa oli hotellin ravintoloissa tarjolla todella vähän ja vegaaneille oli tuskin mitään. Muumimaailmassa valikoima oli vähän parempi, vaikka lapsille ei ainakaan hampparibaarissa ollut vegevaihtoehtoa ollenkaan. Vinkki Naantali Spa:n tyypeille: jos haluatte houkutella hotelliinne enemmän lapsiperheitä ja nuoria aikuisia, varautukaa paremmin erikoisruokavalioihin! (Tähän tosin lisäisin vielä, että tavallisen vegeruokavalion ei kuuluisi enää vuonna 2016 olla erikoisruokavalio.)

ÄÄH: Hinnat, hinnat, hinnat. Kotimaanmatkailu on valitettavan kallista. Samalla summalla mikä kahden yön Naantalinmatkaan upposi olisi päässyt viikoksi Espanjaankin. Halvemmallakin tietysti pärjää: voi ottaa huokeamman huoneen ja ostaa marketista omia eväitä ulkona syömisen sijaan. Siitä kuitenkin jää vähän puuttumaan se juhlavuus, joka minusta matkoihin kuuluu. Ja 58 € yhden lapsen ja yhden aikuisen pääsystä Muumimaailmaan tuntuu kyllä aika paljolta, kun siihen tulee vielä ruuat päälle…

Plussien ja miinusten jälkeen vielä pro tip: jos mitenkään mahdollista, kannattaa lähteä Muumimaailmaan jonkun kokeneemman vierailijan kanssa! Meidän sherpoina olivat turkulainen Ann-Christine tyttärineen, ja heillä oli kyllä hyviä vinkkejä teemapuistossa liikkumiseen, mitä kannattaa käydä katsomassa ja missä järjestyksessä. Ja olihan se myös mukavaa, että Leonilla oli leikkikaveri ja itsellä aikuisempaa seuraa. Leon intoutui lähtiessämme oikein suukottelemaan E:tä. Voi murut!

PS. Kyseessä ei ole minkään sortin yhteistyö postauksessa mainittujen matkakohteiden kanssa, vaan ihan meidän oma lomamatka :)